Eilinen päivä oli kyllä taas yksi huonommista.  Töissä olin itkua pidettellen ja ilta meni kotona silmät turvonneina. Olisin niin toivonut että tälläkertaa kyyneleitä olisin vuodottanut ilosta, mutta ei niin ei.

Oloani pahentaa vielä se, kun koen että pettäväni myös mieheni joka kuukausi uudelleen ja uudelleen. Itse pystyin ehkä hieman valmistautumaan negatiiviseen tulokseen, koska kehossani ei ollut sitten minkään sortin merkkejä. Mies ei sitä voi tietää, joten koen että jokainen nega iskee mieheeni pahemmin kuin minuun.

Jos jotain positiivistä etsitään, niin saan olla todella iloinen että minulla on pakkasessa vielä tavaraa, kaikilla ei asiat ole edes näin hyvin. Polille soitto piristi myös hieman mieltäni. Luulin että joudun odottamaan välikierrot ennenkuin seuraava pas tehdään, mutta välikierto ei ole tarpeellinen vaan voin aloittaa seuraavan lääkityksen heti kun kp1 koittaa.

Testiin piirtyi vain yksi viiva. Ei ollut taaskaan meidän vuoro.

fiilikset on huonot. Koska se meidän vuoro oikein tulee?

Tänään päivällä sorruin laskemaan laskettua aikaa. Aika epätoivoista, eikö? Ennen siirtoa sovin mielessäni että mitään tälläistä en tee. Olisi niin paljon parempi olla tietämättä tuollaista asiaa, varsinkin kun se kyseinen ajankohta koittaa. Silloin todennäköisesti asia on mielessä, tällöin meillä ehkä olisi ollut vauva. Tein niin ensimmäisen siirron jälkeen, ja nyt pelkään sitä kun elokuu koittaa, romahdanko?

Ennen siirtoa lupasin myös että en analysoi jokaista kolotusta, sitäkään lupausta en pitänyt. Mietin että mitä tarkoittaa se ja se vihlasu tai mitä se tarkoittaa että juurikaan mitään oireita ei ole ollut, varsinkin kun vertaa viimekertaan.

vielä pitäisi viikko jaksaa. Miksi aika menee näin hitaasti.

ei minkäänlaisia oireita, ei sitten mitään. Viimeksi oireita tuli jo lugeista, mutta nyt nekään eivät ole aiheuttaneet minkäänmoista oireitta.

no näillä mennään.

PPPA perkeleen piinapäivät alkakoon. Olisi paljon parempi, jos näiden päivien yli pystyisi hyppäämään. Olisin valmis kadottamaan elämästäni kaksi viikkoa.

Takana huonosti nukuttu yö ja mieletön jännitys, minulla oli jotenkin sellainen olo että alkiot eivät sulatuksesta selviä. Selvisi, ei ihan täydellisesti mutta selvisi kuitenkin. 80% pysyi hengissä tästä alkiosta ja oli kuulemma sellainen että kannatti siirtää. Pakkaseen jäi vielä neljä alkioo, huh. vielä on yrityksiä tässä kierrossa jäljellä.

jaahas, ultra takana ja kaikki mallillaan. Ens keskiviikkona pitäisi sitten olla siirtopäivä, jos kaikki silloin sujuu hyvin. Polin hoitaja oli kovin luottavainen ja oli sitä mieltä että alkio selviää hyvin sulatuksesta. Sitäpä siis nyt sitten toivotaan.

Sain myös tietää patologin tulokset keskenmenon kerätystä materiaalista, tuulimunaraskaus. hmps. Jollain tavalla kiva tieto, selvisi siis ainakin syy keskenmenoon. 

Jännittävin mielen jäämme siis odottamaan ens viikkoa ja tulevia piinapäiviä.

lomat lusittu ja arkeen palattu. Melkosen vaikiaa on kyllä ollu tänäpä, mut kaippa tää tästä lähtee taas sujumaan.

Huomena olisi ultra, toivottavasti kaikki on niin kuin pitääkin ja pian päästäisiin alkion siirtoon. Hieman kyllä jännittää. Lääkkeenä olen siis nyt syönyt zumenonia(olikohan oikein), mitään erikoisia sivuoireita ei tuosta ole ollut. Alavatsassa oli kyllä reissun aikana aika kivut, mutta en osaa sanoa johtuiko se tuosta lääkkeestä. Pitänee varmaan kysäistä. Toivottavasti muistan myös huomena kysyä patologilla olleiden raskausmateriaalien tulokset. Hassua muuten että niistä ei ole tullut kotiin mitään tietoa.