Hmph. Kutsu äitiyspolille saapui, sinne mennään sitten kuun loppupuolella. Toisaalta hyvä että asialle nyt jotain tehdään, kun edelleen vaan hemppa näyttää laskussa olevan. Neuvolan terkka meinasi että ehkä sitten rauta laitetaan injektiona. Kahtellaan.

Neuvolassa siis tuli käytyä myös. Painoa oli tullut aivan liikaa ja sf-mitassa mennään yläkäyrillä, joten iso masu siis jo on. Muuten kaikki ok. Raskaustodistus saatiin ja teinpä sitten myös tänään hakemuksetkin, vaikka niillä ei tosiaankaan ole vielä kiire. Pakkaukseen laitoinkin pyynnön että käsiteltäisiin aikaisintaan helmikuun puolen välin jälkeen, koska satun tietämään että pakkaushakemukset käsitellään aika pikaisella tahdilla. No toivottavasti huomioivat toiveeni.

Rakenneultran jälkeen olen oikeasti pohtinut sitä, mitä kaikkea pitäisi tuolle tyypille hankkia ja täytyy kyllä todeta, että oon aika pihalla.  Ajattelen että hankinnoissa olisi hyvä pysyä kohtuudessa, eli ne hankittaisiin mitkä on ihan pakollisia. Mutta mitä ne pakolliset hankinnat ovat?

Siskolta saadaan pinnasänky ja vaunut ja ystävällä olisi tyrkyllä turvakaukolo. Ajatuksena on myös ottaa äitiyspakkaus. Mutta näitten jälkeen ajatus lyökin sitten tyhjää, mitä muuta on pakko hankkia?

Ettei vaan vahingossakaan kaikki olisi liian hyvin, löytyy aina jotain mitä pitää tutkia.  Kävin kontrolloimassa jälleen hemoglobiiniani ja kilparauhasta ja ei niin yllättäen hemoglobiini jatkaa ainaista laskuaan ollen enää 89. Kilpirauhasarvot olivat sentään hyötyneet lääkkeen nostosta, ollen nyt normaalit, joten edes jotain hyvää.

Noh lääkäriltä sitten napsahti lähete äitiyspoliklinikalla ja nyt sitten odotellaan sinne kutsua. Verikokeissa ramppaamista jatketaan taas ensiviikolla. Olen ärsyyntynyt.

Hei, tiiättekö, meille tulee vauva. <3

Nyt uskalla huokaista helpotuksesta, rakenneultrassa kaikki hyvin. Fiilis on jotenkin älyttömän hyvä ja nyt vihdoin uskon asia todeksi. Kauan siihen sitten menikin. Ehkä nyt uskaltaa jo ruveta ajattelemaan, että mitä sitä oikeen pitää tuolle pikkutyypille hankkia. Mehän ei siis vielä ole ostettu mitään.

viikolla 28 pitää mennä tosin vielä kontorolliin istukan takia, sekun on päättänyt sijoittua hieman väärään paikkaan, mutta kätilö oli sitä mieltä että se voi siitä vielä paikkaansa muuttaa.

Oon vaan niin äärettömän iloinen, ja hei, ei mulla nyt niin älyttömästi oo ees työpäiviäkään jäljellä.

Uusi vuosi ja uudet kujeet, tänä vuonna niistä uusista kujeista sitten päästään vihdoinkin nauttimaan :)

Ennen joulua kävin tosiaan verikokeissa, katsottiin hemppa ja kilppariarvot. Kumpikaan ei ollut kovin hyvä. Hemppa 96 ja kilppariarvot viiterajojen alarajoilla ja kun lääkitys kilppariin menee kokoajan, ei arvot saisi olla niin alhaalla. Lääkemäärää siis nostettiin ja nyt pitäisi sitten taas mennä muutaman viikon sisällä kontrolloimaan niin hemppa kuin kilppariarvotkin. Jos nyt hemppa ei ole lähtenyt nousemaan, niin kuulemma pitää tutkia sitten asiaa hieman tarkemmin. Hmm, tätä nyt on kyllä ennenkin tutkittu, mutta mitään varsinaista syytä ei alhaiseen hemppaan ole löytynyt.  Ei auta muuta kuin toivoa parasta, jotta ahkera raudan popsiminen olis viimein auttanut.

Ensi viikolla on myös rakenneultran aika, vihdoin ja viimein. Aikaa on muuten kyllä odotettu. Jännittää ihan hirveästi, toivottavasti kaikki olisi vaan hyvin. Ultran jälkeen, jos siis kaikki on hyvin, niin aattelin myös ilmoittaa töissä että jään äippälomalle huhtikuussa.

Töissä ajattelin myös tehä alkuvuoden ylitöitä, jospa saisi tuloja nostettua sen verran että saisi perusteeksi viimeisen 6kk tulot. No nähtäväksi jää käykö niin ja jaksanko ylipäätänsä tehä ylitöitä. Nyt ainakin vointi on ollut ihan hyvä, iskias kipu vihottelee kyllä edelleen, mutta on kuitenkin helpottamaan päin.  Vatsa kasvaa ja tyyppi möyrii ja potkii minkä kerkee. Eilen vihdoista viimein mieskin tunsi potkut, toki tyyppi kerran vain viitsi mojauttaa niin kunnolla että mies tunsi sen, mutta tunsi kuitenkin. Sai sitten hänkin vihdoin kokemuksen tyypin olemassa olosta.


Toivottavasti vuosi 2013 tuo mahdollisimman paljon onnellisia hetkiä kaikille <3

Takana neuvolakäynti, sydänäänet ne edelleen kuului ja melkoisi potkuja pikkunen mojautteli. Ääniä kuunnellessa ei meinannut sydämentykytys kuulua mojautteluiden läpi. Terkka mietti että hyvinkin saattaa tuntemani poksahdukset olla niitä oikeita potkuja :) Hemoglobiini jatkaa laskuaan, nyt se oli enää 102, nauttimastani raudasta huolimatta. En ole siis joka päivä syönyt rautaa sen aiheuttamien mahakipujen vuoksi, mutta nyt ei sitten auta kuin kärsiä mahakivut ja popsia rautaa päivittäin, että hemppa saataisiin edes vähän nousuun. Verenpaineet oli ihan hyvällä tasolla. Ensiviikolla pitää nyt sit käydä vielä verikokeissa. Tarkistetaan kilppariarvot ja verenkuva otetaan siinä samalla.Nähdään millä tasolla se hemppa oikeesti on, koska sormenpäästä mitattuna se taitaa olla hieman korkeempi kuin sit ihan kunnon verikokeella otettuna.

Influessaroketteenkin sitten menin ottamaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Olen sitä nyt aika pitkään pohtinut, otanko vai en. Mutta mies oli sitä mieltä että otettava on, joten ei kai siinä sitten mukiseminen auttanut. Mies itse ei sitä kuitenkaan suostunut ottamaan. Olen aina jättänyt kyseisen rokotteen ottamatta( vaikka sen töitten puolesta olisin useana vuonna saanutkin) koska, ajatuksissa on että jokainen joka on sen ottanut, on ottamisen jälkeen tullut kipeäksi. Terkan mukaan niin ei kuitenkaan pitäisi käydä, ja jos kuulemma käy, niin se on huonoa tuuria.  Nyt sit vaan ootellaa tulenkohan kipeäksi, pieniä flunssan oireitahan mulla on jo ollut eilisestä lähtien, että jos nyt sairastun niin ehkä se ei liity rokotteeseen.

ikävä iskiaskipu aiheutti pakollisen levon tai siis oikeestaan töistä poissaolon, seuraavan kerran työmaa kutsuu vasta joulun jälkeen. No nyt ei sitten auta kun käydä fysiossa ja käydä tekemässä pikku kävelylenkkejä, jotta hermojumin saisi pian auki. Seuraava neuvolakinkin koittaa taas pian. Toivottavasti hemoglobiini olisi lähtenyt edes vähän nousuun ja eikä verenpaineetkaan olisi kovin korkealla. Nyt vain toivoo että tammikuun rakenneultra koittaisi pian, saisi hieman huoahtaa helpotuksesta, kun näkisi että kaikki olisi hyvin. Edelleen ajatukset menee melkoista vuoristorataa. Tulee edelleen päiviä, jolloin en edelleenkään usko olevani raskaana ja sit taas päiviä, jolloin nautin täysin siemauksin siitä että olen vihdoinkin raskaana. Olen uskaltanut olla jo hieman avoimempi asiasta, ja nyt jo useampi tietää että raskaana ollaa, mutta kaikille en sitä vielä ole uskaltanut paljastaa. Hölmöä tai ei.