Lomani aikana kolmen vuoden rajapyykki yrityksessä tuli täyteen, lomani aikana myös elämäni ensimmäinen laskettu aika tuli ja meni, toki ajalla ei enää tietenkään ollut mitään merkitysta, koska epäonni kohtasi jo vuoden alussa. Olimme kesällä RHCP:n keikalla ja muistan kun viimevuonna olimme ostaneet liput ja olin tullut raskaaksi, mietimme mieheni kanssa sitä, mikä onni olisikaan jos keikalle emme pääsisi, koska silloin oli laskettu aika niin lähellä. Niinpä niin, keikalla siis kuitenkin oltiin. Onni ei ollut mukana....
Hoidot siis jatkunee, toiseen ivf suunnitteluun on varattu aika, siihenkään ei ole enää kuukautta. Kierre jatkuu, pistosten pistäminen polilla ravaaminen ja taas kaikki osuu loppuvuoteen, joten en edes hyödy lääkekaton täyttymisestä. Ärsyttävää. No tai mitäpä minä valitan, olen kuitenkin siinä mielessä hyvässä asemassa, että polimaksuja ei tarvitse itse maksaa, vaan työnantaja ne kustantaa, toki tänä vuonna en saa hoitoihin liittyvistä sairaslomista palkkaa, mutta ehkä se ei haittaa. Nyt vaan pitää peukut ylös että tämän kertainen hoitojakso olisi se viimeinen.
Koska mikään ei ole varmaa, olemme ruvenneet mieheni kanssa miettimään olisiko adoptio se meidän juttu, mutta se on vielä mietintä asteella....
sunnuntai 26. elokuuta 2012
tiistai 21. elokuuta 2012
Lomat on lusittu ja paluu arkeen on koittanut. Lomalla oli oikein mukavaa, oisinpa ihan hyvin vielä voinut jatkaa lomailuakin.
Yllättävän hyvin pääsin eroon myös lapsettomuusjutuista, toki jotkut asiat pyöri mielessä, mutta omasta mielestäni pystyin kuitenkin aika hyvin relaamaan.
Kuukautisia ei ole näkynyt sitten heinäkuun alun, mutta eipä tämä ole mitään uutta. Toissapäivänä tein testin ja negaahan se näytti, mutta eipä se kovasti kolahtanut mihkään. Eipä mulla kyllä mitään oireitakaan ole ollut, joten siksi negakaan ei ole mikään yllätys.
Polille koitin tänään soitella varatakseni aikaa ivf-suunnitteluun. Polilla vastasi automaatti ja siellä oli eri ohjeet miten toimia missäkin tilanteissa ja jos oikein ymmärsin, jätin automaattiin jonkun soittopyynnön ajanvarausasioissa, mutta eipä sieltä päivän aikana kyllä mitään soittoa tullut. Noh ehkä koitan huomena uudestaan.
työjutuissa on tiedossa uusia tuulia, joten jotain hyvää syksylle on ainakin siis luvassa :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)