torstai 11. huhtikuuta 2013

Täällä ollaan virallisesti nyt äippälomalla, se alkoi siis eilen. Töissä en ole ollut pääsiäisen jälkeen, koska pidin ennen äippälomaa muutaman vuosilomapäivän. Nyt sitten vaan odotellaa H-hetkeä. Vointi on ollut edelleenkin hyvä, kipeitä supistuksia ei ole tullut.
Sokeriarvot on saatu pitkävaikutteisella iltainsuniilla kuntoon, toki annosta oon joutunut nostelemaan vähän väliä, ja todennäköisesti joudun edelleen. Vaavi on viikkojaan hieman isompi, mutta niin se on ollut alusta asti. Hyvää on se, että kuitenkin sopusuhtainen, eikä siis vatsanympärys ole korkeista sokereista kasvanut. Silti hieman jännittää tuleva, kasvaako vauveli liian isoksi. Muutaman viikon päästä on taas äippäpolilla painokontrolli.

Päivät on ehkä hieman tylsiä, kaikki ystäväni ovat työelämässä tai sitten muussa kaupungissa, joten niistä ei minulle päivisin löydy seuraa. Päivittäin olen sitten käynyt kävelemässä ja muuten möllötellyt kotosalla tehden pikkuaskareita. Onneksi nyt on ollut hienot ilmat, joten ulkoilusta pääsee kyllä nauttimaan.

Vaavia varten rupee olemaan kaikki ensihätään tarpeellinen, muutaman äidinmaidon korvikkeen ostan vielä kaappiin odottamaan, eipä sitten tarvitse lähteä niitä hakemaan, jos imetys ei lähde käyntiin.  Vauvan tultua kotiin ehkä löytyy paljon sellaisia tavaroita/asioita mitä tullaan tarvitsemaan, mutta ollaan päätetty että ne hankitaan sitten kun tiedetään mitä oikeesti tarvitaan, näillä mitä meillä nyt on päästään kyllä sujuvasti alkuun.



3 kommenttia:

  1. Ihanaa äitiyslomaa sinulle! Nopeasti se aika menee ja sitten pikkuinen on täällä maailmassa! Tsemppiä ja malttia loppuodotukseen! :)

    VastaaPoista
  2. Minä toivotan kans ihanaa äitiyslomaa sinulle ja nauti vielä viimeisistä ajoista! Tästä se vaan paranee <3

    VastaaPoista