perjantai 22. maaliskuuta 2013

Aika mennyt ihan hurahtamalla. Jotenkin ihan uskomatonta.  Jäljellä enää kolme ja puolipäivää töitä, sitten muutama vuosilomapäivä ja sitten alkaakin äippäloma. Ehkä vähän haikein mielin jään ensiviikolla töistä kotiin.  Nykyisessä työpaikassani olen olut reilu viisi vuotta, kuinkahan sitä oikeen osaa olla kun ei nää enää niitä tuttuja työkavereitä päivittäin. Hassua.

Vointi on muuten edelleen ihan hyvä, vatsa rupee omasta mielestäni oleen ihan liian valtava. Vauva liikkuu hyvään tahtiin jatkuvasti. Voi sanoa että nykyään se potkii harvemmin, mutta liikkuu silti jatkuvasti, liikkeet rupee tuntuu enemmän ja enemmän epämielittäviltä, onko ihan kokoajan pakko veivata sitä takapuoltaa puolelta toiselle :D ei vaan hyvä että liikkuu, eipä tuu ainakaan sen takia paniikkia.

Äippäpolilla tosiaan tuli käytyä ja pitkävaikutteisen insuliinin sain yöksi kun ne paastoarvot on aina vaan koholla. Muutaman päivän oon nyt pistänyt, vielä ei vaikutusta. Toki pienellä yksikkömäärällä alotettiin, nostetaan pikkuhiljaa, toivottavasti sillä nyt sit saadaan myös paastoarvot hyviksi.

Viikolla kävin myös verikokeissa, kilppariarvoja en viä tiiä, mut hemppa tuli puhelimeen ja oli 127, vou, en muista aikaa kun se olisi ollut noin hyvä. Rautavarastot on kuulemma täynnä, joten sain lopettaa rautalääkityksen, hienoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti