Olen nykyään ihan mielettömän saamaton, enkä tiedä mistä tämä johtuu. Saamattomuus lähinnä ärsyttää minua, mutta silti en saa asialle tehty mitään mitään. Mietiskelin että varmaan jollaintavalla kilppariarvot vaikuttavat tähän, mutta eivät kyllä kokonaan. Täytyy seurata kuitenkin onko nyt taas nostetulla thyroxilla vaikutus asiaan.
Eilen päätin että noniin, nyt otan itseäni niskasta kiinni ja laitan tämän kämpän lopulta kuntoon, mutta kuinkas ollaakkaan, mitään en tehnyt. Hitto mut tämä ärsyttää niin kovasti. Makuuhuoneessa on pitkin poikin erilaisia vaatepussukoita, koska vaatteita en ole jaksanut laittaa kaappiin. Olkkari-keittiö yhdistelmän lattialla nököttää vielä kolme purkamatonta muuttolaatikkoa ja muita hajanaisia tavaroita ympäriinsä. Ruokapöytäkin on täynnä rojua.
Huomaan myös että kun "hoidot" ovat ovella, en pysty oikeestaan muuta ajattelemaan, lueskelen netistä kaikki epämääräistä, ihan niin kuin se parantaisi oloani, huonontaa vaan. Eilen myös ensimmäistä kertaa hieman sattui piikittäminen, joten siitä tuli sen myötä epämielyttävä homma, ja tähän hoitoon pitäisi ainakin kolme piikkiä vielä laittaa. Nyt pitää siis vielä tsempata itsensä piikittämiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti