sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Täällä on koko viikko ja viikonloppu laitettu kämppää uuteen uskoon. Niin, kyseessä ei kuitenkaan ole mitään lapseen viittaavaa, vaan olohuonetta on koitettu "sisustaa" uuteen uskoon. Pikkuhiljaa rupee näyttämään taas hieman ihmismäiseltä. Vielä pitäisi päästä eroon vanhasta tv-tasosta ja raahata kirjavitriini yläkertaan.

Eilen tiedustelin tuolta ukoltani, että pitäskö meidän pikkuhiljaa ruveta hankkimaan jotain tulevalle pikkuiselle. Ei, oli ukon kommentti. Häntä rupee kuulemma ahdistamaan, jos täällä on hirveästi pikkutyyppiin viittaavaa, koska jokin voi mennä vielä pieleen. Melkoinen ressierkki siis tuo ukkoni. No eipä sillä ettenkö minä olisi, mutta jotenkin oon jo niin luottavainen siihen, että meille toukokuussa pikkuinen ilmaantuu. No mutta eipä siis vielä hankita mitään. Ettei tuo ahdistu liikaa.

Tai no, en voi sanoa etteikö hankittaisi, eilen meinaan tilasin netistä muutaman pikkuisen vaatteen, samalla kun tilasin itselle hameen ja paidan. Mutta eipä tuon ukkosen sitä tarvitse tietää, piilotan pikkuiset vaatteet sitten vaatehuoneeseeni :)

Keskiviikkona olis sitten aika äitipolille, pääsen kuulemaan mitä tuolle mun hempalle tehdään ja samalla taidan päästä myös kurkkaamaan ultralla pikkutyyppiä, sitä sii odotellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti